Pennut olivat oikein tiitteriä ja Susulla alkoi maitoa tulemaan yli tarvittavan. Pentujen ollessa 2vrk paakkuuntu tissit että jouduin niitä lypsämään parin tunnin välein seuraavanki yön ajan. En antanut enää lihalientä ja vähensin hiukan ruokaakin. Noh, ilmeisesti sitten Susun maidontulo väheni liiaksi ja alkoi pojan alamäki. Se oli kertaheitosta ettei poika alkanut enään imemään. Lypsin sille maitoa, annoin nutriplussaa, puppyboosteria ja lopulta korvikemaitoakin. Kaikkeni tehneenä tulosta ei syntynyt, joten pojasta oli vain päästettävä irti.
Nyt meillä on täällä sitten kasvamassa Muusa tyttönen. Hyvin tuntuu sillä paino nousevan, vaikka aluksi pelkäsin mitäs nyt tapahtuu kun Susu reagoi yllättävän voimakkaasti pojan poismenoon. Minä en voi käydä pentulaatikossa ilman että Susu haukkana seuraa käsiäni etten vie tyttökin häneltä pois. Voi raasua, onneksi nyt tätä kirjoitusta kirjoittaessani on Susukin reipastunut.
![]() |
| Tyttö 6vrk:n ikäisenä |

Moikka! Olen haaveillut omasta pienestä shetlanninlammaskoirasta joten olisi kiva kuulla vähän niistä lisää! Näihin kysymyksiin ei ole pakko vastata ja jos sulla (tai jollain toisella) on jotain postauksia tai muita sivustoja joissa puhuttaisiin shelteistä olisi kiva lueskella. :)
VastaaPoistaOnko sheltti vaikea hoitoinen ja onko herkästi haukkuva (netissä on puhuttu että on)? Onko helppo koulutettava ja miten ihmisläheinen (mitä tekee esim illalla, hakeeko viereen vai leikkiikö omiaan)?
Ja onnittelut Susulle pikkuisesta tytöstä, harmi että poika ei selvinnyt! <3