Lauantaina vaihdoimme leiripaikkaa 9km:n päähän näyttelypaikkaa kavereiden vuokratessa mökin, jossa oli odottamassa puulämmitteinen sauna. Koirat sai rallatella illan irti pihalla ja me saimme nauttia ihanista löylyistä. Aamulla olikin tympeä herätä ja kuudelta.
Tuomarina shelteillä oli ihastuttava Helin Tenson. Islalla oli taas pientä panikointia niin liikkeissä (ilmeisesti takana tuleva koira tuli liian lähelle ja sitäkös Isla säikähti) kuin pöydälläkin. Pöydällä sain sen sentään pysymään seisoma-asennossa ettei ihan maahan mennyt. Tuomari oli oikein miellyttävä ja kertoikin jostain edellispäivän koirasta kuinka sekin oli panikoinut pöydällä. Pöydällä tutkimisen jälkeen tuomari otti Islan syleilyynsä, pussaili ja höpötteli sille kivoja (kuva alla). Pöydällä olon jälkeen edestakaiset liikkeet ja Isla seisomaan tuomarin eteen, siinä vielä tuomari huikkaa että leiki sen kanssa välillä niin saa mukavan kokemuksen. Ihmettelen suuresti silti Islan saamasta ERI:stä käytöksensä vuoksi, mutta tuomarihan sen arvostelun antaa.
![]() |
| Kuva: Jaana Tanneraho |
Erinomaiset mittasuhteet. Sopiva luusto. Hyvin feminiininen ja elegantti narttu. Kaunis pää ja korvat. Hieman pyöreät silmät. Kaunis ylä -ja alalinja. Erinomaiset kulmaukset ja häntä. Kaunis turkki. Liikkuu hyvällä askeleella. Tarvitsee lisää itsevarmuutta.
Navi NUO EH3
Sopivat mittasuhteet ja luusto. Oikeasnmallinen pää. Hyvä ilme ja korvat. Riittävä kaula. Vahva selkä. Pitkä luisu lantio. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen turkki ja puhdas bluemerle väri. Hyvin ahtaat takaliikkeet. Melko voimaton takaosa liike ja rungon alla.
Susu VAL ERI4
Sopivat mittasuhteet ja luusto. Kaunis ilmeikäs pää. Hyvät korvat. Aavistuksen pehmeä selkä. Hyvä alalinja ja häntä. Riittävät etu- ja erinomaiset takakulmaukset. Erinomaisetn turkki ja liikkeet

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti