torstai 24. huhtikuuta 2014

P-pennut syntyivät 23.4.2014

Vihdoinkin. Säde ei synnyttänytkään lähellekään laskettua aikaa, vaan pennut syntyi 8vrk:tta lasketunajan yli. Tähän näin paljon yliajalle en kyllä osannut varautua, vaikka ajattelinkin muutaman päivän yli menevän. Edellisen viikon olin palkattomalla ja pitihän sitä vielä pari ylimääräistä vapaata ottaa. Kiitokset tulee mukavalle pomolleni.
Sädellä laski lämmöt vasta tiistaina 22.4 klo:12:45. Aamusta kylläkin alkoi peräpää jo tärisemään, joten tiesin synnytyksen lähenevän. Edellisenä iltana jo päätin, et pitää käyttää lääkärissä tarkastuksella, mutta koska uusi merkkejä antoi niin en varannutkaan aikaa. Koska loputtomiinhan ei voi vapaita saada, niin minun oli mentävä yöksi töihin. Illalla Sädellä alkoi mahoton petaaminen ja klo:2:45 tuli ekat työnnöt. Heti soitin myös ystäväni Tiinan miehelleni kaveriksi kätilöimään. Eka pentu syntyi just ku Tiina avasi ulko-oven eli 3.30. Trikki uros 292g. Tällä pojalla on takakannukset (niitähän ei nykyään enää saa poistaa).




Seuraavaa pentua saikin sitten odotella. Toinen poika syntyi vasta liki kahden tunnin päästä eli 5.20 255g. Tällä pojalla on pieni täplä selässä, emällänsä on samanlainen, mutta turkin kasvatettuaan täplä jäi piiloon. Trikillä se voi kyllä sieltä hiukan näkyä.
Kolmas pentu antoi myös odottaa itseään. Oli töissä kyl jännät paikat kerkeänkö tämän viimeisen syntymän näkemään livenä. No tekstaria ei kuulunut ennen työajan loppumistani, niin kiireellä omien vaatteiden vaihto ja autonrattiin (juu ajoin rajoitusten mukaan kuitenkin). Tiina lähti kotiinnsa hetkeksi nukkumaan, olihan hänellä iltavuoroon meno. En tiedä kuinka kiittää tästä avusta mitä Petrille (ja minulle) tarjosit. Isot Kiitokset! Käytin Sädettä takapihalla kävelyttämässä ja muutamat supistukset tuli jo pihalla ja lopulta sitten klo:8:20 syntyi 250grammainen tytöntyllerö. Hetken vielä odottelin ja seurailin mammaa ja menin itse nukkumaan, olihan mulla vielä toinen yötyö edessä. Säden annettiin synnytyksen aikana syödä kahdet jälkeiset. Vikat laitoin huoneessa olevaan roskiin. Koska sitä itse oli jo niin väsynyt niin jäipä sit roskat vietyä ulos, niin mammapa oli keksinyt käydä dyykkaan roskiksen ja oli vedellyt ne vikatkin naamaansa. Noh, onneksi ei ole (ainakaan vielä) mennyt ripulille.
Tässä jo mennyt yli vuorokausi pentujen syntymästä ja mukavasti lähtenyt kaikilla painot nousemaan, kukaan ei ole tarvinnut minkäänlaista apua. Näinhän se pitääkin mennä.

Säde oli kyllä taas niin huippu synnyttäjä ja ihan mukavan kokoisia pentuja taas tuli. Minulle ei tullut taaskaan sitä toivottua merletyttöä, joten se antaa odottaa vieläkin. Ehkä sitten muutaman vuoden päästä yritetään uudestaan ;).

Tricolour uros 292g
Tricolour uros 255g
Tricolour narttu 250g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti