Susu JUN ERI
Mittasuhteiltaan tyypillinen, sopusuhtaisesti rakentunut, kaunislinjainen nuori narttu. Kaunis ilme. Hyvin taittuneet korvat. Hyvät käpälät ja kulmaukset. Kantaa häntäänsä hyvin liikkeessä. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvät liikkeet edestä ja takaa.
(Susun luokkaan oli ilmoitettu 15 juniori narttua, joista 5 koiraa sai erin, neljä koiraa sijoitettiin ;))
Nipa AVO ERI (ilmoitettu 20 narttua)
Pieni tilavarunkoinen narttu. Hyvin taittuneet korvat. Hyvät silmät ja ilme. Lyhyt kaula. Voisi olla voimakkaammin kulmautunut, rintakehä pidempi. Hyvin kannettu häntä. Voisi liikkua pidemmällä askelpituudella.
Näyttelypäivän jälkeen ajelimme Viitasaaren ABC:lle syömään ja sieltä sitten yöpaikkaamme Piispalaan. Kaverit olivat vuokranneet sieltä pari mökkiä ja meillä oli varattuna vaunupaikka, mutta mökkien vieressä oli hyvä parkkipaikka, joten parkkeerasimme siihen ja otimme ikkunan kautta mökistä sähkön vaunuun. Kiitos mökki2 asukkaat ;). Piispalan omistajat oli varannut meille saunat pariksi tunniksi ja sen jälkeen vielä meille oli varattuna hieno takkatupa, mihin sitten saunomisen ja koirien lenkittämisen jälkeen lähdimme makkaranpaistoon. Mukana iltamenoissa olivat: Päivi&Kari, Maikki&Jari, Seija&Juha, Tiina ja Kaija. Kiitokset kaikille mukavasti menneestä näyttelypäivästä ja iltaturinoista. Olihan meillä juhlittavaa Päivin&Karin Onnin SERT, RYP1 ja BIS2 sijoituksesta. Huikeet Onnittelut tätäkin kautta.
Aamulla taas auton pakkaus ja matka kohti Viitasaaren ryhmistä, jossa tuomarina shelteillä Alar Muursepp, Viro.
Susu JUN ERI3 SA (ilmoitettu 18 junnunarttua)
Hyvän tyyppinen ja kokoinen narttu. Kaunis pää. Hyvä kaula ja selkälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät etu ja takaraajat. Vapaat liikkeet. Hyvä turkki. Kaunis väri. Hyvä luonne.
| Susu tuomarin arvosteltavana |
Hyvän tyyppinen ja kokoinen narttu. Hienman epäsuorat päänlinjat. Kuono saisi olla pidempi. Hyvä kaula ja selkälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät etu ja takaraajat. Vapaat liikkeet. Hyvä turkki. Kaunis väri. Hyvä luonne.
| Nipa odottaa pöydällä tuomaria |
Hani VET ERI (ilmoitettu 11 veteraaninarttua)
Hyvä tyyppinen ja kokoinen narttu. Hyvä pää mutta korvat saisivat olla kevyemmät. Kaunis kaula ja hyvä selkälinja. Liian lyhyt häntä joka nousee liikkeessä. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät etu ja takaraajat. Hyvä turkki, väri ja luonne.
| Hani pöydällä |
Kasvateista menoissa oli myös mukana D. Genius Gentleman, Pate. Onnea!
Äänekoski ERI2
Viitasaari ERI3 SA
| Pate 2v. Onnea! |
Rakas Hani täytti eilen huikeet 10-vuotta. Hani kiittää Onnitteluista.
Nipa oksensi eilen hetki ennen kehään menoa ja sitten oksensi vielä kerran kotona eikä iltaruoka maistunut. Yöllä heräsin siihen kun Susu oksensi. Onkohan liikkeellä jotain pöpöä vai mistä lie johtuu. Aamulla kuitenkin kaikille maistui ruoka
Kiitos Kaikille mukavasta viikonlopusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti